Menovinkkejä

Oripäivät käynnissä Ypäjällä! Itse ei nyt millään kykene lähtemään mutta jos taas jonain vuonna. (Ööh, kerranko siellä on jopa tullut käytyä.) Ei pieni puoliverijalostuksen tehoviikonloppu ollenkaan huonoa tekisi kuitenkaan, tuntuu että itse vain uppoutuu niin noihin suomenhevosiin että on pudonnut kokonaan kärryiltä FWB-jalostuksen uusista tuulista.

Ohjelma ja muut tiedot

Vanha kunnon Königin's Sohn KS

Ja samaan syssyyn menovinkki myös niihin suomenhevosiin liittyen: Orisuora eli suomenratsujen ja -pienhevosten orishow järjestetään Harjussa 10.4. Itse en paikalle pääse kun valitettavasti tapahtuma on sunnuntaina ja se on työpäivä. Ja onhan se orivalintakin jo aika lailla 100 % varma ;) Paljon hienoja oreja siellä samassa tilaisuudessa kuitenkin esiintyy, joten visiitti olisi joka tapauksessa todella mielenkiintoinen. Lisätietoja Suomenratsujen sivuilla.

Viime vuoden Orisuoran esiintyjistä löytyy klippejä YouTube-tililtäni. Alla Sumiainen (eli se meidän  orivalinta), jonka suorituksista löytyy myös pidemmät videot:

On the catwalk, yeah

Edellinen postaus taisi olla harvinaisen sisällöllinen tälle blogille, joten palataan turhanpäiväisyyksiin ennen kuin rima nousee liikaa. Siispä, varustebloggaus alkakoon!

Kuten mainittua, Helsinki Horse Fairista tarttui mukaan Eskadronin fleecepintelit vanhan kouluhuovan kaveriksi. Väri "sky" eli mintunvihreän ja vaaleansinisen rajamailla häilyvä pastelli-ihanuus on hyvin kaukana mukavuusalueeltani mitä hevosten tekstiileihin tulee - olen tiukasti (tumman)sinisen ja harmaan ystävä. Tuo huopa onkin liki ainoa (joskin hailakka) väripilkku valtavassa huopa-arsenaalissani. Itse en sitä ehkä olisi ostanut, vaan sain sen lahjaksi, mutta kieltämättä pidän väristä ja se sopii Mimmulle.

Mentiin sitten oikein all the way kuvailuja varten ja puettiin niskaan kanget ja kaikki. Vaikka värimaailma onkin so last season (2007-2008 talvimallistoa tarkkaan ottaen) ja huopakin lähemmällä tarkastelulla sen näköinenkin että sitä on kolme vuotta käytetty, niin kyllähän näillä kelpaisi tuuppailla jos joskus ihmisten ilmoille olisi asiaa..

Tilasin myös juuri Hööksiltä valtavan loimipaketin, kun vastikään ilmestyneissä kevätuutuuksissa oli muutama oikein houkutteleva tapaus.

Showmaster Ultimate Kombiloimi tuntuisi olevan juuri sellainen kuivatusloimi, mitä olen pitkään haikaillut, ja saisi ollakin, koska 70 euroa on kyllä summa jota en uskonut kuivatusloimesta koskaan maksavani. Aika tietysti näyttää miten tuollainen kangas käytössä toimii. Väri hieman vääristyi illan hämärtyessä, todellisuudessa se on ihana syvä tummansininen viininpunaisilla kanteilla.

Uusi toppaloimi tähän aikaan vuodesta oli tietysti täysin perusteeton hankinta, mutta se oli niin kaunis (väri vääristyi vähän tässäkin - se on tummansini-viininpuna-valkoruudullinen) ja halpa (70 €), ja kampanjatuotteena tuskin kauaa myynnissä. Monesti on kivat loimet menneet ohi suun sillä että jää jahkailemaan, joten nyt ajattelin kerrankin toimia. 300 g:n ulkoloimessa on ihanan liukas sisäpinta, rakastamani T-solkikiinnitykset edessä ja mallikin sopi Mimmulle aivan justiinsa. Ensi talvea odotellessa! Eikun..

Pakettiin mahtui myös kummankin loimen kanssa yhteensopiva riimu, tämä sentään maksoi vain 4,5 euroa. Kaukaa viisaana ostin x-fullin kun Hööksin riimut tuppaavat olemaan aika nafteja tuolle hehtopäälle, jonka kanssa aina saa arpoa, olisiko full vai x-full kuitenkin parempi. Viininpunainen tummansinisen kaverina sopii Mimmulle yllättävän hyvin. Olen aiemmin ollut jotenkin allerginen tuolle yhdistelmälle, mutta jostain syystä joku lievä Kingsland-addiktio on tainnut aika hyvin syrjäyttää tämän taudin..

Piti joku taiteellisempikin kuva yrittää ottaa kaiken materialismin keskellä.

Minjan kasvuvaiheitakin piti taannoin ikuistaa kun sain apurin hevosta pitämään. Mimmun kuvaaminen käy periaatteessa yksinkin, kuten yllä olevista näkyy - kuvissa näkyvän ketjutaluttimen päässä on juoksutusliina, ja hevosen voi asettaa paikalleen ja siirtyä itse sopivan kuvausetäisyyden päähän. Jos tarvitsee siirtää askeleen eteen tai taakse, hevonen liikkuu äänellä tai narun heilautuksella. Vuosien harjoittelun tulosta ;) Vielä kun saisi ilmeen valppaaksi ja ryhdin näyttäväksi komennolla..

Kengistä puheen ollen..

 ..eli pitkään pinnan alla kuplinut vuodatus kengättömyydestä, siitä mitä se minulle ei tarkoita, ja siitä mitä se tarkoittaa.

Kengättä kisoissa! Hui!

Hevosen pitäminen kengättä herättää paljon suuria tunteita suuntaan ja toiseen. Kengättömyyden kannattajat niputetaan surutta samaan kastiin Strasser-vuolujen ja muiden kiihkouskovaisten kanssa, jotain hämärää siinä hommassa täytyy olla! "Kengättömyys on kuin kommunismi, kaunis ajatus mutta ei vain toimi", vai miten sitä vastikään muuan nimikengittäjä Hevosurheilussa julisti. Piste, asia käsitelty. Nämä kiihkouskovaiset puolestaan eivät suostu ottamaan kuuleviin korviinsa mitään, mikä on ristiriidassa heidän oman (todella kapean) maailmankatsomuksensa kanssa, käytännössä: jos et pidä hevosta niin kuin me pidämme, se kärsii.. Itsepintainen omaan näkökantaan juuttuminen harvoin toimii, varsinkaan hevosten kanssa. Samaan lopputulokseen pääsee useita teitä, ja ennen kaikkea kun tekee valintansa tervettä harkintaa ja maalaisjärkeä käyttäen. Avoimin silmin voi löytää naapurileiristä paljon parempia työkaluja kuin itsellä on.

Minulla siis on kengätön hevonen (tarkalleen ottaen tietysti kaksi, eihän kaksivuotiaaksi kääntyneellä Minjalla kenkiä ole).  Kengättömyys itsessään on kiinnostanut minua jo kauan. Mitään idealismia en asian suhteen kannata enkä "tullut uskoon" - tuli vain usean sattuman kautta sellainen fiilis, että kaikkea pitää kokeilla. Mimmu tietysti oli pitkän aikaa kengättä jo varsaprojektin aikaan, melkein vuoden itse asiassa, ja silloinkin sitä ratsastettiin ihan ongelmitta. Siitostamma nyt vain kuuluu pitää kengättä, joten asia oli luonnollinen ilman sen suurempia aatteellisia tarkoitusperiä. ("Oikeasti" kengätön se on ollut nyt noin puoli vuotta, mutta todellisuudessahan se on ollut viimeisestä kahdesta vuodesta kengässä vain puolisen vuotta "maailmanturneellaan".) Ajatus lähti ihan yksinkertaisuudessaan siitä, että kun Mimmu tuli kotiin, vakikengittäjä oli lopettanut hommat ja uutta ei tuntunut löytyvän. Miniä vuolin jo siinä vaiheessa pääasiallisesti itse, ja niinpä sitten nappasin kevyemmälle käytöllä jäävältä Mimmulta kengät alta pois. Kaikki sujui alusta asti ongelmitta, ei ollut lohkeilua tai arkomista. Talveksi ostin Cavallo Sport-bootsit, joita on maastossa tai muuten liukkailla käytetty tarpeen mukaan. Syksylläkin maastoiltiin kengättä, joten en näe syytä kengittää Mimmua kevään tullen mikäli jotain suurempia ongelmia ei ilmene. Se kuitenkin astutetaan keväällä/kesällä ja ratsastuskäytön suhteen ei ole suurempia paineita, vaikka joutuisikin kavioiden kulumisen vuoksi hölläämään välillä - lähinnä rajoittamaan maastoilua, siis. Ja onhan ne töppöset.

No, tältä pohjalta ja omien kokemusten kautta, mitä kengättömyys omistajalta ensisijaisesti vaatii?

• Perehtymistä hevosen rakenteeseen, kavioon ja sen toimintaan. Tätä toki suosittelen ihan jokaiselle hevosenomistajalle. Asioita, jotka monet lykkäävät suosiolla kengittäjän (tai sen vuolijan - ei niiltäkään kaikkea pidä purematta niellä) huoleksi, oli seppä sitten oikeasti ammattimainen tai ei. Ongelmiin havahdutaan vasta kun on menty reilusti metsään..
• Harkintaa. Kengättömyys ei ole "kaikki tänne heti mulle nyt" -ihmisen juttu. Kaikki on tehtävä hevosen ehdoilla ja kavioiden sallimissa rajoissa. Sanovat että "siirtymäkausi" voi kestää huonokavioisilla hevosilla vuosia - henkilökohtaisesti en sitten ymmärrä, miksi arkovaa ja liki ontuvaa hevosta täytyy ehdoin tahdoin yrittää pitää paljain jaloin, hokien että "joskus se vielä helpottaa". Hevonen elää tässä ja nyt, ei sitten joskus. Kuten sanottua, minulle tämä ei ole uskonto. Kengättömyydellä on monia etuja, mutta jos se käy ylivoimaisen hankalaksi hevoselle tai minulle, en epäröi laittaa kenkiä takaisin.
• Bootsit. Asiasta voi olla montaa mieltä, mutta itse en olisi talven kengättömyyttä uskaltanut näissä oloissa käyttöhevosen kanssa ajatellakaan ilman nastoitettuja bootseja. Jos pääsee ratsastamaan maneesissa, lumisella kentällä, pellolla, tai metsäteillä, joita ei aurata peilijääksi, bootsittomanakin voi varmasti pärjätä. Oma lukunsa on sitten hevoset, jotka siirtymävaiheessa arkovat kavioitaan niin, että ne pitää bootsittaa tarhaankin. Yllä tulikin ehkä ilmi mielipiteeni niiden suhteen..

Mitkä ne edut sitten ovat? Jos jätetään nyt kaviomekanismi ja muu tekstikirjahifistely pois, minulle henkilökohtaisesti suurin asia on ollut turvallisuus. Mimmu voi tarhata Minjan kanssa, eikä minun tarvitse huolestua hokinpolkemista tai siitä, että mamma hermostuu varsan riekkumiseen ja opastaa sitä muutamalla napakalla potkulla. Rahansäästö? Bootsit ovat kertahankintana iso ostos, mutta tietysti niiden hinta jakaantuu pidemmälle ajalle kuin yhden kengityksen. Rahaa tietysti säästän siinä, että vuolen hevoset itse. Perustaidot kavionhoidon suhteen jo hallitsevana on ollut mielenkiintoista kehittää osaamistaan ja tietämystään tällä saralla. Kengättömyyden etu minulle, sekin.

Seuraava menee aiheen vierestä, mutta selvennyksen vuoksi: sen, että omistaa kengättömän hevosen, ei tarvitse tarkoittaa sitä, että uskoo joihinkin mikrohiukkasrehuihin, lukee hevosensa mielialaa taivaankappaleista, tai että on muoti-ilmiön mukana kulkeva aivoton kukkahattutäti, joka vain uskoo mainosten kauniita kuvia ja lupauksia. Luonnonmukainen hevosenelämä on tällä hetkellä korkealle tuotteistettu ilmiö, jossa hyvän periaatteen varjolla myydään täysin perusteettomia ja tutkimattomia väitteitä, rehuja, varusteita ja ideologioita vain yksinkertaisesti syyllä "luonnollinen on parempi, eikös se ole selvää", ja siihen hurahtaneet sokeasti uskovat kaiken mitä heille myydään, kun jossain nettisivullakin luki näin. Ei, eivät nämä luonnollista hevosenelämää kauppaavat yritykset sitä kampanjointiaan pelkästään hyvää hyvyyttään tee. Ne myyvät, isolla rahalla, ihan samalla tavalla kuin "perinteiset" rehuvalmistajat ja muut, joita nämä new age -hömpöttäjät itse haukkuvat. Muistetaan siis riisua ne ruusunpunaiset lasit ja olla kriittisiä, joohan? On tietysti hyvä, että ihmiset ovat ehkä havahtuneet siihen, että kaukomailta raijatun myslisäkin kyljessä lukeva ruokintasuositus "4kg heinää ja 8 kg mysliä joka tekee hevosellesi kauniin ylälinjan ja lihakset oikeaan paikkaan" ei ole ihan pätevä lupaus sekään, mutta fanaattisesti ei tarvitse hypätä toiseenkaan ääripäähän vain valmistajan lupauksiin nojaten.

No, minä siis en usko mikrohiukkasiin tai taivaankappaleisiin. Uskon kyllä, vai pitäisikö sanoa että tiedän, että hevosen on hyvä elää mahdollisimman luonnonmukaista elämää. Sehän on selviö. Laumaelämää, lajinmukainen ruokinta ja liikettä. Kengillä tai kengättä.

Helsinki Horse Fair

Messukeskuksessa tuli siis käytyä lauantaina. Matkan järjesti Anjalan Hevosystäväinseura, joten aamusta lähdettiin bussilla kohti Helsinkiä. Tapahtuma yllätti iloisesti! Tampereen messuja en ole käynyt joten vertailukohtaa niihin ei ole, mutta näytteilleasettajia oli aika paljon, oli varustemyyjää ja kaiken sortin tuote-esittelyitä. Vaikka ostoslistalla ei ollut muuta kuin ne Bastioni-liput, tarttui sieltä aika kivasti tavaraa kuitenkin :) Kuten Eskadronin Walnut-Sky-Fango-Collectionin fleecepintelit väriä sky, joita olen nyt kolme vuotta himoinnut kyseisen värisen huovan pariksi. Ja nyt kun ne olivat vain 15 euroa.. Fleecepintelit, vain 15 euroa? Tuossa ajatuksessa on jotain kieroutuneen väärää. Varsinkin kun minulla on siitostammaksi jäämässä oleva hevonen.. Olenkin havainnut perustelevani erilaisia varustehankintoja ajatuksella "no, Minille sitten" ;) Raaskin jopa investoida Kaarlo Partasen Suomalaisen ravihevosen valmennuksesta -kirjaseen, vaikka 30 euroa vähän kirpaisikin. Esityksistä katsottiin lähinnä valjakkoajoa, suomenhevoset, hieman kengitysnäytöstä ja ennen kaikkea todella mielenkiintoinen poliisihevosten show. Tulipa kovasti treeni-ideoita jos tylsyys iskee - ainakin ilmapallojen seassa ratsastusta on pakko päästä kokeilemaan! Hyppynarulla hyppiminen taitaisi mennä vähän yli Mimmun ymmärryksen..

Myös GoExpo-messujen puolella tuli vähän kierreltyä, joten kyllä tuolla helposti sai koko päivän vierähtämään. Ehdottomasti ensi vuonna (3.-4.3.2012 on jo ilmoitettu ajankohdaksi) uudestaan!

Miksi suutarin lapsilla ei ole kenkiä - kuvia ja selityksiä

Kuten blogin kuvapainoitteisuudestakin voi huomata, minä siis yritän harrastaa hevosvalokuvausta. Paino sanalla yritän. "Helppohan sun on kun on hyvä kamerakin", saa usein kuulla. Ja hevosiakin siinä kotipihassa noin vaan, muuta kuin ulos kävelee ja avot. No niinhän sitä luulisi..

Uusi kamerani saapui postissa perjantaina, joten onhan tätä pitänyt leikittää kovasti, ja äskenkin vein sen tallille mukaan kun aikomus oli Minjan kanssa tehdä vähän maastakäsinharjoituksia. Jos saisi jossain välissä pari kuvaakin napattua. Tallin pihaan kävellessä havaitsin Mimmun kurkkimassa "pihaton" ovensuussa - jes, tuosta voisi saada hauskan kuvan. Äkkiä kamera esiin ennen kuin hevonen liikkuu!

Aidan takaa ei onnistunut, kun kauniisti kalutut puut olivat tiellä. Vieläkö ehtisi könyämään aidan sisään ennen kuin hevoset kiirehtivät vastaan?

Turha toivo. Mimmu ryntäsi ulos ja ehdin juuri napsaista Ministä huonosti rajatun kuvan, johon kaiken hyvän lisäksi ilmestyi omituinen väriläiskä keskelle. (Pihaton oviaukko ei sitten ole noin matala, katolta on vain juuri tippunut paljon lunta.) Unohdetaan koko juttu ja otetaan poni kiinni ja mennään töihin. Jokohan kentältä olisi lumi sulanut sen verran että sinne voisi mennä vähän juoksuttamaan aluksi?

"Äiti, apua!" Mini loikki mahansyvyisessä lumessa muutaman kierroksen portilta poispäin ja tuli armoa anoen takaisin. Ei.

Pääkuvien ottaminen itse narussa roikkuen on harvoin hyvä idea. Olet aina liian lähellä, jos saatkin etäisyyden ja taustan mallattua kuntoon, hevonen ei pysy paikallaan tai katsoo väärään suuntaan. Tuloksena lähes poikkeuksetta vääriä mittasuhteita, liian isopäisiä ja lyhytkaulaisia hevosia. Ei.

Tässä vaiheessa keskityttiin harjoituksiin, ja lopulta siirryttiin tarhaan mistä suljin väliportin jotta sain Minjaa vähän irtojuoksutettua ja pyöritettyä. Kamera ei tietenkään ollut siinä vaiheessa enää kaulassa. Juoksutuksen jälkeen Mini oli kauniin silokarvainen ja pörhisteli ryhdikkäänä. Äkkiä kamera tallista.

Minja tietysti seisoi söpösti vinokinttuisena rinteessä eikä ollenkaan suostunut enää pörhistelemään ryhdikkäänä. En edes lähde luettelemaan kaikkia vikoja mitä tuossa kuvassa on ja miten aasilta varsa näyttää. Koitin siirtää Minjaa vähän paremmalle taustalle ja parempaan asentoon, mutta siitä naiset vain riemastuivat ja lähtivät juoksemaan tarhan toiselle puolelle.. Hikistä varsaa ryhtyi jo kutittamaan..

Nyt minulla oli märkä, likainen, jo vähän väsynyt varsa. Aina paranee!

 Että tällaista siis tänään.

Kekseliäs otsikko osa 60.

Ja niinhän siinä kävi, että juuri epätoivon vaivuttua kaikkein syvimmilleen, saapui kevät keskuuteemme kuin nappia painamalla. Kas. Taas kulkee vesi talliin muutenkin kuin omalla lihasvoimalla ;) Ja käynnissä on tarhan siivous, edessä kasapäin irtokarvoja, talviloimien raahaamista pesulaan, hieman myöhemmin loskaa, vielä myöhemmin mutaa, joskus sitten vielä kesäkin.. Ah näitä hevosenpidon riemuja.

Pitäisi myös päättää, suunnataanko Minin kanssa Anjalan Sippolan kevätnäyttelyyn, siihen on enää vähän reilu kuukausi! Kasvuvaihe on kyllä sellainen, että voisi olla parempi jättää syksyyn tämä touhu. Keväällä olisi Virolahdella yksi suomenhevosten shownäyttely, jonne voisi yrittää eksyä, olisi myös Kaakonkulman kasvattajakerhon näyttely Lappeenrannassa, lisäksi Kymijoen ratsastajien suunnitelmissa on pitää suomenhevosnäyttely tänä vuonna. Jos siis suosiolla kävisi näitä näyttelyitä mahdollisuuksien mukaan, jatkaisi ajo-opetuksen ihan kärryilyyn asti, antaisi varsan kasvaa ja hakisi Hippoksen tuomion vasta syksyllä :)

Lauantaina on onneksi luvassa pieni irroitus arjesta, kun Messarissa GoExpo-messujen yhteydessä ovat ensimmäistä kertaa mukana hevoset, Helsinki Horse Fairissa on luvassa mielenkiintoista ohjelmaa ja aika paljon näytteilleasettajia, toivottavasti siis tarttuu mukaan kivoja ostoksia ja muuta mukavaa :) Hankintalistalla on ainakin liput Hamina Bastioni Horse Festivaliin 1.-3.7., kun messutarjouksena näytöslipun hinnalla saa kokopäivälipun, säästää siinä taas jokusen euron! Haaveilen perjantaista ja lauantaista Haminassa.. Kokopäivälipulla kuitenkin saa 12 tunnin verran ohjelmaa. Jumituinko taas kaipaamaan kesää? Lupaan, en mainitse kesää enää ennen kuin se koittaa. Jos vaikka jaksaisi blogiinkin raapustaa oikein kunnon raportin tuosta Helsingin-retkestä, täällä on niin kovin hiljaista. Lähinnä vain vouhkaan siitä kesästä. Auts, taas mainitsin.

Muistoja Haminasta, Suomen joukkueen NC-voitto vuonna 2005, etualalla Peik/Latania Z.