keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Paluu bloginpitoon (tunnustus ja haaste)

Tulin sitten pitäneeksi jonkinlaista laatarikarsinnan jälkeistä, yllättävän pitkäksi venähtänyttä hermolomaa bloginpidosta, mutta vaikka ei suurempaa kirjoittelun aihetta ole vieläkään, puretaan alta pois tunnustus ja haaste ennen kuin niiden saamisesta kuluu aivan kohtuuton aika.. :)

Tunnustuksen jakoi Laukkufilosofi-blogin Ninah, kiitos!

Liebster tarkoittaa rakkainta tai rakastettua, mutta se voi tarkoittaa myös suosikkia. Liebster-palkinnon ajatuksena on antaa huomiota blogeille, joilla on alle 200 lukijaa.

 Tunnustuksen säännöt:
1. Kiitä antajaa ja linkitä hänen blogiinsa.
2. Valitse viisi suosikkiblogiasi (joilla on siis alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Kopioi ja liitä palkinto blogiisi.
4. Toivo, että ihmiset joille lähetit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen.

Tunnustuksen minulta saavat seuraavat lemppariblogit:

Onni asuu meillä...-blogin Heidiltä saimme lisäksi haasteen!

Tehtävänä siis on vastata haasteen esittäjän 11 kysymykseen ja haastaa 11 blogia omakeksimillään kysymyksillä.

Kysymykset:

1. Minkä asian haluaisit muuttaa itsessäsi?
Hmmm, alkoipa kevyesti ;) Elämä varmasti olisi helpompaa, jos olisi sosiaalisempi ja avoimempi, ja vähemmän neuroottinen ihminen.
2.  Mitkä asiat ovat tärkeimpiä bloggaamisessa?
Minusta tärkeintä on, että sitä tekee puhtaasti omaksi ilokseen ja omalla tavallaan. Itse en pidä mitään määrättyä päivitystahtia yllä - kirjoitan kun jotain kirjoittamisen arvoista (tai muuten vain mieltä painavaa tai ilmoille saatavaa) on. Toki lukijamäärän viime aikoina hurjasti kasvaessa sitä aina vain enemmän ajattelee, mistähän saisi postauksen taas koostettua - mutta mieluummin olen kirjoittamatta kuin a) teen postauksia joissa pyytelen anteeksi sitä etten ole postannut mitään tai b) väännän ihan tyhjästä asiaa. Tämä kun on melko rajatusti vain hevoselämääni koskeva blogi, aina sitä kummempaa kirjoitettavaa ei vain ole.
3. Kuinka kauan olet kirjoittanut blogia?
Ratsumäen talliblogin ensimmäiset merkinnät löytyvät niinkin kaukaa kuin 16.2.2009. Melkein jo hylättyä henk.koht. LiveJournaliani olen kirjoittanut vuodesta 2004.
4. Kesän 2012 suurimmat suunnitelmat?
Suunnitelmat ovat tällä hetkellä melkoisen auki. Kesälomaakin (parin viikon palkaton, ah vuokratyön riemuja) minulla on vasta syyskuussa. Alun perin aikeissa oli astuttaa Mini, mutta siihenkin inspiraatio lopulta puuttuu. Yksi konkreettinen tavoite minulla kyllä on: mennä käymään Tykkimäessä, mutta tämä tavoite minulla on ollut jo pari viimeistä kesää, joten katsotaan onnistunko siinä tällä kertaa ;)
5. Oma harrastuksesi, ja jos et harrastaisi juuri sitä, niin mitä sitten?
Jos hevostelua ei lasketa, ainoa varsinainen harrastukseni on ehkä elokuvissa käyminen - jos en harrastaisi sitä, en luultavasti poistuisi neljän seinän sisältä muualle kuin tallille ja töihin.. Valokuvausta voisin harrastaa enemmän, jos olisi aikaa ja intoa (ja varaa kunnon kalustoon).
6. Suosikki blogisi?
Suosikkeja tulikin jo lueteltua tuolla ylempänä ja sivupalkista löytyy lisää :) Kaikkiaan luen varmaan sataa (enimmäkseen hevos-)blogia. En ole kovin "osallistuva" lukija, kommentoin harvoin jos ollenkaan, mutta se ei tarkoita ettenkö seuraisi mitä blogeissa tapahtuu. Etenkin nuorten hevosten blogeja tulee luettua kovalla mielenkiinnolla.
7.  Julkkis ihanteesi - esikuvasi?
Ei sellaista varsinaisesti ole, mutta jokaisen ratsastajan vakivastaus tässä taitaa olla Kyra? :)
8. Jos voisit valita tähän 1 kuvan niin mikä se olisi?
Tämä on niin kiva kuva, että se piti laittaa läppärin taustakuvaksikin.
9. Pahinta mitä sinulle voisi sattua?
Olen niin taikauskoinen, että en edes lähde ajattelemaan sitä - ties vaikka toteutuisi!
10. Mitä teet 10 vuoden kuluttua?
Sen kun tietäisin. Jos en koe sitä kauan odottamaani ahaa-elämystä siitä, mitä haluan tehdä "isona", ehkä edelleen pakkaan leipää ja yritän joskus kasvattaa hevosia.
11. Oletko onnellinen?
Tiedä siitä onnellisuudesta, mutta ihan tyytyväinen ainakin.

Haaste jää nyt jakamatta eteenpäin, sorry :) Koitan aktivoitua blogin kirjoittamisenkin suhteen - lauantaina on luvassa näyttelyreissu..

1 kommentti:

  1. Nauroin ekalle vastaukselle ja samaistuin täysin toiselle vastaukselle! Kiitos haasteesta :-)

    VastaaPoista