Kengistä puheen ollen..

 ..eli pitkään pinnan alla kuplinut vuodatus kengättömyydestä, siitä mitä se minulle ei tarkoita, ja siitä mitä se tarkoittaa.

Kengättä kisoissa! Hui!

Hevosen pitäminen kengättä herättää paljon suuria tunteita suuntaan ja toiseen. Kengättömyyden kannattajat niputetaan surutta samaan kastiin Strasser-vuolujen ja muiden kiihkouskovaisten kanssa, jotain hämärää siinä hommassa täytyy olla! "Kengättömyys on kuin kommunismi, kaunis ajatus mutta ei vain toimi", vai miten sitä vastikään muuan nimikengittäjä Hevosurheilussa julisti. Piste, asia käsitelty. Nämä kiihkouskovaiset puolestaan eivät suostu ottamaan kuuleviin korviinsa mitään, mikä on ristiriidassa heidän oman (todella kapean) maailmankatsomuksensa kanssa, käytännössä: jos et pidä hevosta niin kuin me pidämme, se kärsii.. Itsepintainen omaan näkökantaan juuttuminen harvoin toimii, varsinkaan hevosten kanssa. Samaan lopputulokseen pääsee useita teitä, ja ennen kaikkea kun tekee valintansa tervettä harkintaa ja maalaisjärkeä käyttäen. Avoimin silmin voi löytää naapurileiristä paljon parempia työkaluja kuin itsellä on.

Minulla siis on kengätön hevonen (tarkalleen ottaen tietysti kaksi, eihän kaksivuotiaaksi kääntyneellä Minjalla kenkiä ole).  Kengättömyys itsessään on kiinnostanut minua jo kauan. Mitään idealismia en asian suhteen kannata enkä "tullut uskoon" - tuli vain usean sattuman kautta sellainen fiilis, että kaikkea pitää kokeilla. Mimmu tietysti oli pitkän aikaa kengättä jo varsaprojektin aikaan, melkein vuoden itse asiassa, ja silloinkin sitä ratsastettiin ihan ongelmitta. Siitostamma nyt vain kuuluu pitää kengättä, joten asia oli luonnollinen ilman sen suurempia aatteellisia tarkoitusperiä. ("Oikeasti" kengätön se on ollut nyt noin puoli vuotta, mutta todellisuudessahan se on ollut viimeisestä kahdesta vuodesta kengässä vain puolisen vuotta "maailmanturneellaan".) Ajatus lähti ihan yksinkertaisuudessaan siitä, että kun Mimmu tuli kotiin, vakikengittäjä oli lopettanut hommat ja uutta ei tuntunut löytyvän. Miniä vuolin jo siinä vaiheessa pääasiallisesti itse, ja niinpä sitten nappasin kevyemmälle käytöllä jäävältä Mimmulta kengät alta pois. Kaikki sujui alusta asti ongelmitta, ei ollut lohkeilua tai arkomista. Talveksi ostin Cavallo Sport-bootsit, joita on maastossa tai muuten liukkailla käytetty tarpeen mukaan. Syksylläkin maastoiltiin kengättä, joten en näe syytä kengittää Mimmua kevään tullen mikäli jotain suurempia ongelmia ei ilmene. Se kuitenkin astutetaan keväällä/kesällä ja ratsastuskäytön suhteen ei ole suurempia paineita, vaikka joutuisikin kavioiden kulumisen vuoksi hölläämään välillä - lähinnä rajoittamaan maastoilua, siis. Ja onhan ne töppöset.

No, tältä pohjalta ja omien kokemusten kautta, mitä kengättömyys omistajalta ensisijaisesti vaatii?

• Perehtymistä hevosen rakenteeseen, kavioon ja sen toimintaan. Tätä toki suosittelen ihan jokaiselle hevosenomistajalle. Asioita, jotka monet lykkäävät suosiolla kengittäjän (tai sen vuolijan - ei niiltäkään kaikkea pidä purematta niellä) huoleksi, oli seppä sitten oikeasti ammattimainen tai ei. Ongelmiin havahdutaan vasta kun on menty reilusti metsään..
• Harkintaa. Kengättömyys ei ole "kaikki tänne heti mulle nyt" -ihmisen juttu. Kaikki on tehtävä hevosen ehdoilla ja kavioiden sallimissa rajoissa. Sanovat että "siirtymäkausi" voi kestää huonokavioisilla hevosilla vuosia - henkilökohtaisesti en sitten ymmärrä, miksi arkovaa ja liki ontuvaa hevosta täytyy ehdoin tahdoin yrittää pitää paljain jaloin, hokien että "joskus se vielä helpottaa". Hevonen elää tässä ja nyt, ei sitten joskus. Kuten sanottua, minulle tämä ei ole uskonto. Kengättömyydellä on monia etuja, mutta jos se käy ylivoimaisen hankalaksi hevoselle tai minulle, en epäröi laittaa kenkiä takaisin.
• Bootsit. Asiasta voi olla montaa mieltä, mutta itse en olisi talven kengättömyyttä uskaltanut näissä oloissa käyttöhevosen kanssa ajatellakaan ilman nastoitettuja bootseja. Jos pääsee ratsastamaan maneesissa, lumisella kentällä, pellolla, tai metsäteillä, joita ei aurata peilijääksi, bootsittomanakin voi varmasti pärjätä. Oma lukunsa on sitten hevoset, jotka siirtymävaiheessa arkovat kavioitaan niin, että ne pitää bootsittaa tarhaankin. Yllä tulikin ehkä ilmi mielipiteeni niiden suhteen..

Mitkä ne edut sitten ovat? Jos jätetään nyt kaviomekanismi ja muu tekstikirjahifistely pois, minulle henkilökohtaisesti suurin asia on ollut turvallisuus. Mimmu voi tarhata Minjan kanssa, eikä minun tarvitse huolestua hokinpolkemista tai siitä, että mamma hermostuu varsan riekkumiseen ja opastaa sitä muutamalla napakalla potkulla. Rahansäästö? Bootsit ovat kertahankintana iso ostos, mutta tietysti niiden hinta jakaantuu pidemmälle ajalle kuin yhden kengityksen. Rahaa tietysti säästän siinä, että vuolen hevoset itse. Perustaidot kavionhoidon suhteen jo hallitsevana on ollut mielenkiintoista kehittää osaamistaan ja tietämystään tällä saralla. Kengättömyyden etu minulle, sekin.

Seuraava menee aiheen vierestä, mutta selvennyksen vuoksi: sen, että omistaa kengättömän hevosen, ei tarvitse tarkoittaa sitä, että uskoo joihinkin mikrohiukkasrehuihin, lukee hevosensa mielialaa taivaankappaleista, tai että on muoti-ilmiön mukana kulkeva aivoton kukkahattutäti, joka vain uskoo mainosten kauniita kuvia ja lupauksia. Luonnonmukainen hevosenelämä on tällä hetkellä korkealle tuotteistettu ilmiö, jossa hyvän periaatteen varjolla myydään täysin perusteettomia ja tutkimattomia väitteitä, rehuja, varusteita ja ideologioita vain yksinkertaisesti syyllä "luonnollinen on parempi, eikös se ole selvää", ja siihen hurahtaneet sokeasti uskovat kaiken mitä heille myydään, kun jossain nettisivullakin luki näin. Ei, eivät nämä luonnollista hevosenelämää kauppaavat yritykset sitä kampanjointiaan pelkästään hyvää hyvyyttään tee. Ne myyvät, isolla rahalla, ihan samalla tavalla kuin "perinteiset" rehuvalmistajat ja muut, joita nämä new age -hömpöttäjät itse haukkuvat. Muistetaan siis riisua ne ruusunpunaiset lasit ja olla kriittisiä, joohan? On tietysti hyvä, että ihmiset ovat ehkä havahtuneet siihen, että kaukomailta raijatun myslisäkin kyljessä lukeva ruokintasuositus "4kg heinää ja 8 kg mysliä joka tekee hevosellesi kauniin ylälinjan ja lihakset oikeaan paikkaan" ei ole ihan pätevä lupaus sekään, mutta fanaattisesti ei tarvitse hypätä toiseenkaan ääripäähän vain valmistajan lupauksiin nojaten.

No, minä siis en usko mikrohiukkasiin tai taivaankappaleisiin. Uskon kyllä, vai pitäisikö sanoa että tiedän, että hevosen on hyvä elää mahdollisimman luonnonmukaista elämää. Sehän on selviö. Laumaelämää, lajinmukainen ruokinta ja liikettä. Kengillä tai kengättä.